torstai 21. syyskuuta 2017

Taideilmiön tahdissa!




 
24.elokuuta on perinteisesti juhlittu Helsingissä taiteiden yötä ja niin tänäkin vuonna. Laajasalossa Rudolfin palvelutalossa kyseinen päivä on siivittänyt useamman vuoden ajan niin talon kuin alueen asukkaitakin yhteiseen taidepainotteiseen iltapäivään Taideilmiö-tapahtuman merkeissä! Ideana on mahdollistaa erilaiset taidekokemukset ikäihmisille, mutta tapahtumaan ovat yhtä lailla tervetulleita kaiken ikäiset.


Vapaaehtoisten rooli on jokaisena vuonna ollut merkittävä juhlan onnistumisen kannalta. Tänä vuonna Rudolfin mainiot vapaaehtoiset avustivat asukkaita ulkoilmaan nauttimaan iki-ihanan Eino Grönin lähes tunnin mittaisesta konsertista. Kasvot kääntyivät hymyyn, selkä suoristui ja tutut laulut raikuivat, kun upea artisti ilostutti tapahtumaan osallistujia. Vapaaehtoiset kävivät asukkaiden kanssa konsertin jälkeen erilaisissa taidetyöpajoissa, joissa mm. kuultiin ääneen luettuina Suomi100- juhlavuoden teemaan runoja, huovutettiin yhteiseen taideteokseen kukkia, ajettiin innokkaina Side by side- pyörää tai herkuteltiin taidokkailla buffet-herkuilla. On ilo seurata vapaaehtoistemme arvokasta työtä, joka antaa selvästi niin heille itselleen kuin kaikille asukkaillekin paljon sisältöä arkeen ja tässä tapauksessa juhlaan! Kiitos kaikille mukana olleille ja jatketaan ensi vuonna taas Taideilmiön tahdissa!

Henkilön Palvelutalo Rudolf kuva.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti