Toimeliaat tehotytöt

Pinja, 28, ja Alexandra, 13, ovat tunteneet toisensa kolme vuotta. Heille on kertynyt yhteisiä hauskoja kokemuksia enemmän kuin jollekin laiskemmalle ihmiselle tapahtuu vuosikymmenessä: he ovat käyneet katsomassa yhdessä monta elokuvaa ja muutamia näytelmiä, heiluneet ja pyörineet Linnanmäen laitteissa useaan otteeseen; he ovat harrasteet keilailua, kiipeilyä, uimista, minigolfia, luistelua ja lasersotaa sekä pyöräilleet eväsretkelle Lammassaareen, käyneet Korkeasaaressa ja osallistuneet erilaisiin tapahtumiin kuten sarjakuvafestivaaleille, lautapelitapahtumaan ja Maailma kylässä -festivaaleille; he ovat leiponeet ja laittaneet yhdessä ruokaa jomman kumman kotona, käyneet syömässä ravintoloissa ja joka tapaamisen yhteydessä nauttineet vähintään jäätelöt, mistä on muodostunut jo traditio.

Suuntana Tennari – tänään mennään elokuviin

 Pinja on Alexandran tukihenkilö. He tapaavat toisiaan pari kertaa kuukaudessa, yksi tapaaminen on viikonlopun aikana ja toinen arki-iltana. Tapaamisten ajankohdasta he sopivat Alexandran äidin kanssa etukäteen. Toiminnallisina tyyppeinä he haluavat yleensä mennä jonnekin, tehdä jotain: haastattelupäivänä ohjelmassa oli elokuvissa käynti Tennarissa – tietenkin irtokarkkihyllyn kautta – ja sen jälkeen he aikoivat vielä pizzalle ja jätskille. Seuraavaksi kerraksi suunnitelmissa on Lintsin valloitus ja uuden makuelämyksen, sushin, haltuunotto.

Ensin haetaan leffaeväät

 Alexandran kahdella sisaruksella on nyt myös omat tukihenkilöt, ja välillä koko porukka yhdistää voimat ja puuhaa jotain yhdessä: teatterireissu tehtiin viimeksi koko joukolla ja nyt suunnitteilla on keilausturnaus.

Alexandra ja Pinja keräävät muumikantiseen kirjaan muistoja kaikesta yhdessä koetusta. Ensimmäinen muistikirja on kohta täynnä, seuraava odottaa jo merkintöjä. Kirja toimii hyvänä ideapankkina Alexandran sisaruksille, jotka tytön mukaan urkkivat sieltä hyviä vinkkejä toteutettavaksi omien tukihenkilöidensä kanssa.

Tähän mennessä parhaasta kokemuksesta Pinjalla ja Alexandralla on yksimielinen näkemys: viime kesänä tehty päivämatka Tallinnaan on ehdoton voittaja. Matkaa suunniteltiin yhdessä pari vuotta ja se oli Alexandran ensimmäinen reissu ulkomaille. Hänellä riitti ihmeteltävää vieraassa kielessä, oudossa kaupungissa, shoppailumahdollisuuksissa ja nähtävyyksissä. Pinjastakin Tallinna tuntui eksoottiselta, kun sai jakaa toisen jännityksen, hämmästyksen ja innostuksen.

Pinja kertoo vapaaehtoistyönsä alkaneen reilut neljä vuotta sitten, jolloin hän etsi aktiivisesti tietoa tukihenkilötoiminnasta. Hän kävi ensin SPR:n ystävätoiminnan koulutuksen, mutta löysi sitten netistä tietoa kaupungin tukihenkilötoiminnasta. Pinja pääsi koordinaattorin haastattelun jälkeen muutamia viikkoja kestävään koulutukseen. Sopivan tukihenkilöä etsivän lapsen löytymiseen kului puoli vuotta – koordinaattorin tehtävä on pyrkiä yhdistämään tukihenkilöiden ja lasten tai nuorten joukosta toisilleen sopivat tyypit. Sopimus tukihenkilötoiminnasta tehdään vuodeksi kerrallaan. Kaupunki tukee toimintaa antamalla avustusta esimerkiksi pääsy- ja matkalippukuluihin ja yhdessä syömiseen.

Pinja on käynyt tukihenkilöiden vertaistapaamisissa, joita on pari kertaa vuodessa. Sekä Pinja että Alexandra ovat jakaneet avoimesti tietoa omista hyvistä kokemuksistaan kertomalla tukihenkilötoiminnasta erilaisilla foorumeilla kuten tiedotus- ja koulutustilaisuuksissa. He kokevat toiminnasta olevan valtavasti hyötyä sekä lapselle tai nuorelle, hänen koko perheelleen että tukihenkilölle, ja soisivat mielellään saman mahdollisuuden useammallekin.

Alun perin Pinjan motiivi oli halu tehdä jotain konkreettista toisten auttamiseksi: hän halusi antaa mieluummin aikaa kuin rahaa ja lähti siksi mukaan vapaaehtoistyöhön. Nyt kun hän on tutustunut Alexandraan paremmin, hän toteaa, ettei tukihenkilönä toimiminen tunnu mitenkään työläältä, vaan sen kautta on syntynyt pikemminkin itselle tärkeä ja hyvä ihmissuhde. Alexandran kautta Pinja pääsee itsekin kosketuksen nuorten maailmaan ja saa uusia kokemuksia asioista, joita ei aikuisena tulisi tehtyä.

Kohti uusia, yhteisiä seikkailuja

(Alexandran nimi on muutettu jutussa.)

Teksti ja kuvat: Katarina Ahro, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Keikkaa pukkaa

Tukkipoika se lautallansa on kuin vesilintu / huh, hei, ja laulamme / ja on kuin vesilintu.

Helmet-kuoron Eero, Reini, Per-Erik, Lea, Helmi F ja Helmi V laulavat

Helmet-kuoron harjoituksissa torstaina 8.5.2014 Myllypuron monipuolisen palvelukeskuksen juhlasalissa raikaa reippaat tukkilaissävelmät. Kaupungin ja seurakunnan vapaaehtoisista koostuva kuoro ja säestäjät harjoittelevat sairaalapastori Merja Hållfastin johdolla kappaleita tukkilaisaiheiseen kesänäytelmään.

Kosken kohina ja honkain humina se on meidän soittoamme,

eikä me muuta muistella kuin omaa armastamme.

Merja johtaa, Klas ja Veijo säestävät

Helmet-kuorossa on kolmetoista laulajaa, joista mukana harjoituksissa olivat Johanna Autio, Reini Blom, Sirkka-Liisa Blom, Helmi Fagerlund, Lea Granlund, Eero Kolari, Hannele Koskinen, Hilkka Nurminen, Terttu Pekkola, Per-Erik Sikström, Hanna Uimonen ja Helmi Virmakari. Heitä säestävät pianoa soittava Herttoniemen seurakunnan kanttori Veijo Lankinen sekä vapaaehtoiset Klas Eriksson, kosketinsoitin ja Petri Virmakari, basso. Kuoron toiminta on alkujaan lähtenyt liikkeelle pienestä: alusta asti mukana ollut Klas muistelee, että vuonna 2001 laulajia oli vain kolme. Merja kertoo tulleensa mukaan toimintaan aluksi Myllypurossa seurakunnan järjestämien hengellisten laulutilaisuuksien myötä. Vähitellen kuoron vetovastuu on siirtynyt hänelle. Nykymuodossaan Helmet on toiminut kymmenisen vuotta.

Helmet esiintyy ahkerasti erilaisissa tilaisuuksissa. Seuraavaksi ohjelmassa on 14.5. Liikuta minua – kaupunkikulttuuritapahtuma, jossa Helmet toimii esilaulajina Myllypuron kirkossa. 20.5. he laulavat ja laulattavat Kulosaaren seurakuntatalolla Perheenemännät-ryhmässä. 25.5. Helmet on mukana Herttoniemen seurakunnan kevätjuhlassa Herttoniemen kirkossa. 28.5. on vuorossa kinkerit Myllypuron palvelukeskuksessa. 18.6. nähdään Myllypuron monipuolisen palvelukeskuksen tukkilaisaiheinen kesänäytelmä, joka toteutetaan yhteisöllisenä projektina: Kuoro laulaa aiheeseen liittyviä lauluja, pienillä puherooleilla kuljetetaan juonta. Mukana on myös palvelukeskuksen tanssiryhmä, ja tukkilaistunnelma viimeistellään rekvisiitalla ja yhteislauluilla.

On siellä kaksi neitoa, Sanni ja Marleena

– tai kuusi: Sirkka-Liisa, Hilkka, Hanna, Johanna, Hannele ja Terttu

 - - ja heille tukkipoijaat nää laulaa kuorossa.

Petri säestää, äänessä ovat Eero, Reini ja Per-Erik

Terttu, kuten monet muutkin kuorolaiset, on aktiivisesti ja monipuolisesti mukana vapaaehtoistyössä palvelukeskuksessa: kuoron esiintymisten lisäksi hän käy yhteislaulutilaisuuksissa sekä osallistuu juhlien ja tapahtumien kuten kirpputorin ja myyjäisten järjestämiseen. Monissa tilaisuuksissa tarvitaan asukkaille avustajia, ja Terttu on tarjonnut myös ulkoiluapua. Löytyypä asukkaiden joululahjapaketeista joskus Tertun kutomia sukkiakin.

70-vuotias Terttu kertoo uransa vapaaehtoisena alkaneen vähitellen muutamia vuosia sitten. Hänen äitinsä oli pitkään asiakkaana ensin Kontulan palvelukeskuksessa ja asui kaksi viimeistä vuottaan Myllypuron vanhustenkeskuksessa. Vuosien mittaan Terttu oli tiiviisti mukana äitinsä hoidossa, kävi usein hänen luonaan, vei ulkoilemaan ja osallistui hänen kanssaan erilaisiin tapahtumiin. Jo Kontulan aikana Terttu kävi vapaaehtoisille avustajille tarkoitetun kurssin, jonka kaupunki järjesti. Äidin asuessa Myllypurossa niin talo, ihmiset kuin toimintamuodotkin tulivat Tertulle tutuiksi. Vapaaehtoistyössä hän käy talossa nykyisin viikoittain – Helmien harjoituksista ja esiintymisistä ei ainakaan malta jäädä pois.

Terttu toteaa, että auttamisen halu taitaa olla osa omaa luontoa. Vaatimattomista oloista kotoisin olevana, monilapsisen perheen esikoisena hän on tottunut pienestä pitäen huolehtimaan toisista. Hän arvostaa sitä, että ihmiset pitävät yhtä ja ovat toistensa tukena.

Musiikin ja laulun hyvää tekevä vaikutus on hänelle tärkein syy olla mukana kuorotoiminnassa: Terttu on saanut monesti kokea kuinka yhteinen musisointi piristää mieltä ja saa hiljaisenkin vanhuksen osallistumaan. Koskettavinta on huomata, kun tutut laulut – vaikkapa häävalssi – tuovat iäkkäille kuulijoille muistot ja tunteet pintaan; ovat ne omatkin kyyneleet välillä lähellä, kun esitettäväksi osuu itselle merkityksellinen kappale. Myös suoraa palautetta yleisöltä on aina hauska saada.

Jäähyväisiksi huudettiin: Hei! Hei! Hei! 

Terttu antaa musiikin viedä

Teksti ja kuvat: Katarina Ahro, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Vapaaehtoistyö avaa ovia suomalaiseen yhteiskuntaan

Afganistanilainen Ibrahim on asunut Suomessa vasta neljä kuukautta, mutta on jo nyt monessa mukana. Haastattelupäivänä hän oli yksi kuudestatoista vapaaehtoisesta, jotka toimivat avustajina Kontulan monipuolisen palvelukeskuksen asukkaiden ulkoilupäivässä. Paikka ja sen asukkaat ovat Ibrahimille jo tuttuja, sillä hän on viimeisten kahden kuukauden aikana käynyt kahdesta kolmeen kertaan viikossa palvelukeskuksessa vapaaehtoistyössä. Tehtäviin kuuluu muun muassa ulkoilua ja liikuntaa yhdessä vanhusten kanssa.

Ibrahim on hakenut turvapaikkaa Suomesta ja elää nyt odotuksen aikaa. Ibrahim koittaa saada aikansa mahdollisimman hyvin kulumaan ja haluaa myös olla hyödyksi. Hän on käynyt jo yhden suomen kielen kurssin ja tekee monessa paikassa vapaaehtoishommia autellen muun muassa ruoan, keittiötöiden sekä pienten teknisten korjaustöiden parissa. Ibrahimin englanninkielen taito on oikein hyvä ja se on mahdollistanut hänelle myös tulkkaamistehtäviä. Ibrahim on koneinsinööri ja ammattilainen myös vaatteiden ja kenkien valmistuksessa. Vaatteita hän on ommellut 10-vuotiaasta saakka, josta lähtien on elättänyt itsensä työllään. Vapaa-aikanaan Ibrahim kirjoittaa äidinkielellään runoja ja kertoo olevansa hyvä ruoanlaittaja. Ibrahim toivoo pääsevänsä pian töihin, toiveenaan koulutustaan vastaava koneinsinöörin työ.

Ibrahim löysi kaupungin vapaaehtoistoiminnan tuttavan kautta. Hän kaipasi arkeensa tekemistä, jotta aika kuluisi nopeammin. Vapaaehtoistyö vanhusten parissa tuntuu mielekkäältä, Ibrahim kokee saavansa toiminnasta myös itselleen paljon. Hän on tutustunut jo joihinkin suomalaisiin vapaaehtoistoiminnassa eikä suomen kielen taidon puute ole haitannut Ibrahimin osallistumista. Lähellä on aina joku, jolta voi kysyä englanniksi apua, mikäli ei ymmärrä, mitä asiakas haluaa sanoa.

Palvelukeskuksen asukkaat nauttivat ulkoilupäivänä kevätauringon säteistä

Palvelukeskuksen työntekijä kertoo Ibrahimin käyntien olevan tärkeä apu vanhuksille, jotka nauttivat ulkoilusta ja aktiviteeteista. Ibrahimin kaltaiset vapaaehtoiset antavat toiminnallaan kaikille hyvän mielen, niin asukkaille, henkilökunnalle kuin myös itselleen. Ja kuten Ibrahim kiteyttää: ”Ehkä jonain päivänä asun tällaisessa paikassa ja istun pyörätuolissa. Silloin olisi mukavaa, kun olisi joku niin kuin minä nyt, joka tarjoaisi minulle apuaan.”

teksti ja kuvat: Laura Pulkkinen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu