keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kaikki paikat kiinni, ihmiset lomalla eikä mitään tapahdu? Meillä tapahtuu!

Kaupunki saattaa näyttää nukkuvalta näin heinäkuun helteillä, virastot ovat kiinni ja ihmiset lomalla. Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkansa. Vaikka sitä ei välttämättä päältä päin heti näy, pitkin kaupunkia tapahtuu kaikenlaista jatkuvasti, myös vapaaehtoisia on liikkeellä.


Vapaaehtoistoimintamme ei kokonaisuudessaan lomaile koskaan vaan aina joku vapaaehtoinen on hommissa ja ainakin yksi koordinaattori töissä.


 


 


Entä jos kesken kesän yllättää suuri innostus tehdä vapaaehtoistyötä ja koulutukset ovat vasta syksyllä? Ei hätää, kaikkeen vapaaehtoistoimintaa ei suinkaan tarvita koulutusta, vaan osaan hommista voit päästä nopeastikin. Ja jos siltä tuntuu, voi koulutuksen käydä vaikka olisit jo aloittanut vapaaehtoisena toimimisen. Ota yhteyttä meihin koordinaattoreihin niin mietitään yhdessä mitä voisit tehdä.



ja vielä muutama kuva Kumppanuustalo Hannasta. Hannan piha on muuten upea näin kesäisin, kannattaa pistäytyä vaikka kahville.




torstai 14. heinäkuuta 2016

Muutoksen tuulia henkilöstössä

Muutoksen tuulet puhaltavat täällä vapaaehtoiskoordinaattoreiden työpisteissä. Mutta älkää huoliko, syksyn ohjelma on hyvissä käsissä ja kaikki koulutukset ja luennot toteutuvat suunnitellusti.


Uutena työntekijänä remmiin on hypännyt Tiina Pyykkö, joka sijaistaa Meeri Kuikkaa syyskuun puoliväliin saakka. Tiina on ollut toimistossa harjoittelijana, joten homma on tuttua, joku saattaa muistaa nähneensäkin Tiinaa erilaisissa tapahtumissa viime vuoden lopulla.


Syksyn ohjelma alkaa tuttuun tapaan info-illoilla, jotka ovat avoinna kaikille vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille. Infojen jälkeen päästään itse koulutuksiin. Ohjelmasta mainos tässä:




Jos sinulla on mielessä jokin aihe, mistä  toivoisit blogi-tekstiä niin kerro se vaikka kommenttikentässä tai laita sähköpostia.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Suursuon sairaalan vapaaehtoiset perustivat yhdistyksen

Helsingin kaupunginsairaalassa Suursuolla tehtiin historiaa viime viikolla, kun sairaalassa järjestettiin vapaaehtoisten aloitteesta Helsingin Saattohoidon Tukiyhdistyksen perustamiskokous. Aihe oli kiinnostava ja se keräsi paikalle kolmisen kymmentä osallistujaa. Perustamiskokous sujui mutkattomasti Suursuon sairaalan vapaaehtoisen ja kokouksen puheenjohtajana toimineen Kaarina Sarvilinnan johdolla, jolle aihe oli tuttu, sillä hän juristin taustan omaavana olikin luonnostellut yhdistyksen säännöstön valmiiksi.


Helsingin seurakuntayhtymän kouluttamat vapaaehtoiset aloittivat ensiksi toimintansa sairaalan saattohoito-osastolla ja viime syksynä joukko kasvoi, kun sairaalassa järjestettiin ensimmäinen oma vapaaehtoistoiminnan kurssi. Vapaaehtoiset ovat olleet itse aktiivisia ja alkaneet yhdessä ideoimaan yhdistyksen perustamista ja sen toimintaa- tarkoituksena onkin aluksi lisätä Suursuon sairaalan saattohoito-osaston kodinomaisuutta ja viihtyvyyttä.


Vaikka idea yhdistyksen perustamisesta syntyikin Suursuon sairaalassa, ei toimintaa ole tarkoitus rajata vain yhden sairaalan piiriin, vaan yhdistyksen tavoitteena on toimia kaikkien saattohoitoa tarjoavien tahojen tukena Helsingissä. Toivotamme kaikki asiasta kiinnostuneet mukaan toimintaan tai asiaa kannattavat henkilöt ja yhteisöt voivat liittyä mukaan myös kannatusjäseniksi. Yhdistyksen toimintaa voit seurata sen facebook-sivuilta: https://www.facebook.com/saattohoidontuki/



Yhdistyksen tuoreen hallituksen jäsenistä kuvassa oikealta: Tiia Kursula,
Pekka Kivimäki, Ulla Minkkinen (pj.), Elisa Friberg ja Leila Lehtonen.