maanantai 9. kesäkuuta 2014

Taiji edistää terveyttä ja yhteisöllisyyttä





















Kävin Kampin palvelukeskuksessa kuvaamassa vapaaehtoisen pitämää taiji-tuntia (taiji eli Tai Chi on kiinalainen, pehmeään liikkeeseen perustuva terveellinen liikuntamuoto). Tämä vapaaehtoinen ohjaa tunteja kerran viikossa, keskiviikkoisin. Hän ei puhu suomea, joten jännitin oman englannintaitoni puolesta, millainen haastattelutilanteesta tulisi. Saliin saapuessani vastassa oli ystävällinen ja mukava Charlie. Jännitykseni katosi ja haastattelu sujui rennossa tunnelmassa. Sopivasti haastattelun loputtua paikalle saapui viisi ryhmän jäsentä ja tunti pääsi alkamaan.

Charlie on asunut Suomessa kaksi vuotta. Hän on alunperin kotoisin Hongkongista, mutta muuttanut viisivuotiaana Liverpooliin Englantiin. Charlie muutti Suomeen hänen töiden takia, hän työskentelee suomalaisen ruoan viennin parissa. Hän käveli päivittäin Kampissa palvelukeskuksen ohi ja päätti eräänä päivänä käydä sisällä kysymässä, olisiko hänen mahdollista tulla opettamaan taijita. Kampin palvelukeskuksessa kiinnostuttiin asiasta ja hän ohjaa taiji-tunnin aina keskiviikkoisin.
 Liikkeet tehdään pakottamatta ja pehmeästi. Charlie käy myös neuvomassa henkilökohtaisesti.


Charlie itse muistelee aloittaneensa taijin parissa 2002 ja on opettanut sitä ensimmäisen kerran vuonna 2006. Hän on saanut oppinsa lajin parissa aina ilmaiseksi, ja hänelle on ehdottoman tärkeää saada jakaa omaa osaamistaan myös ilmaiseksi. Periaatteena on, ettei kenenkään tarvitsisi maksaa siitä, että haluaa oppia taijita. Vapaaehtoistyön tärkeimpänä motiivina hänellä onkin taijin opettaminen ja se, että hän voi jatkaa sitä, mitä hän teki myös Englannissa. Charlie sanoo, että vapaaehtoistyö antaa paljon takaisin, kuten yhteisöllisyyttä. Hän kuvailee taiji-harjoituksia sanalla pikkujuhlat. Tämä ryhmässä vallitseva lämminhenkisyys välittyi myös minulle, vierailijalle.

Kampin palvelukeskuksen omaan blogiin voit tutustua tästä



Teksti ja kuvat: Eliise Vares, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti