torstai 28. toukokuuta 2015

Suomi armas synnyinmaa -juhlat

Pohjois-Haagan palvelukeskuksen eli Hopeatien palvelutalon sekä Helsingin Seniorisäätiön Mariankodin yhteinen ulkoilmatapahtuma ’Suomi armas synnyimaa’ – juhlat järjestettiin 12.5.2015 molempien talojen pihapiireissä.



Monet vanhukset kertovat kaipaavansa omalle kotiseudulleen. Tapahtumassa haluttiin tuoda asukkaille sekä muille lähialueen ihmisille tervehdys eri puolilta Suomea. Eri maakunnat esittäytyivät tapahtumassa musiikin ja maakuntaherkkujen kautta. Tarjolla oli mm. karjalanpiirakoita ja munavoita, paistettuja muikkuja, leipäjuustoa ja lakkahilloa sekä makkaraa.

Tilaisuuden tavoitteena oli, että mahdollisimman moni vanhus pääsee ulos nauttimaan ruuasta ja ohjelmasta - ja tämä todella tapahtui! Tapahtumaan tuli osallistujia Hopeatien palvelutalosta, Pohjois-Haagan palvelukeskuksesta sekä Seniorisäätiön Antinkodista, Kannelkodista, Pakilakodista ja Mariankodista. Näin monen asukkaan ja asiakkaan juhliminen ei olisi ollut mahdollista ilman monien vapaaehtoisten lisäkäsiä ja apua.



Tapahtumaa oli toteuttamassa yli 125 vapaaehtoista - iso kiitos heistä jokaiselle. Yksittäisten vapaaehtoisten lisäksi mukana päivässä olivat SPR:n ystävävälitys, kulttuurikaverit, talon omat vapaaehtoiset, Metropolia AMK:n ja Stadin ammattiopiston opiskelijat, Helsingin Pop & Jazz konservatorio, Pakilan pelimannit, Tanhuryhmä Tallukat, Sami Majamäki, Stadin Juhlaorkesteri, Karjalanpiirakan rypytysmestari Karjalaliitosta, Lapin koirat, Joulupukki ja muori.



Päivä oli kokonaisuudessaan erittäin monipuolinen. Aurinko ei valitettavasti paistanut, mutta mieli oli monella aurinkoinen. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!

Kiitos kuuluu kaikille tapahtumaan osallistuneille! Yhteistyössä on voimaa. Mukana oli yksittäisten kaupunkilaisten lisäksi Lionseja ja SPR:n vapaaehtoisia eri osastoista, Kulttuurikaveri-porukka, Pop & Jazz Konservatorio, Helsinki Pop & Jazz Conservatory, Metropolian ja Stadin ammatiopiston oppilaita, Pakilan pelimannit, Tanhuryhmä Tallukat, Lapin koirat, Joulupukki ja muori. Maakuntaliitot lähettivät monenlaista materiaalia ja Duni tuki tarjoiluissa. Ihan huippujuttu!




Teksti: Eevastiina Päivärinne, tapahtuman Facebook-sivut sekä Miia Pulkkinen
Kuvat: Eevastiina Päivärinne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti