torstai 9. helmikuuta 2017

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa..


Yhteistyö kannattaa aina! Näin voimme taas todeta, kun järjestimme Ystävänpäiväkorttipajan viime perjantaina viereisen päiväkoti Takataskun lasten ja Syystien monipuolisen palvelukeskuksen asukkaiden kanssa. Paikalla oli myös vapaaehtoisia, jotka avustivat värikkäiden korttien teossa ja saimme vieraaksemme myös ihanan Welsh Gorgi Pembroke Alman omistajansa Anne Soikkelin kanssa. Anne ja Alma lupasivat tulla myös uudestaan visiitille kevään aikana.

Alma vietti edellisenä päivä 12-vuotis syntymäpäiväänsä ja näytti vielä erittäin nuorekkaalta. Alman omistajineen olivat paikalla, koska Osuuspankkilaiset ovat ryhtyneet toimeen satavuotiaan Suomen puolesta. Juhlavuoden aikana jokainen OP:lainen saa osallistua yhden päivän ajan vapaaehtoistoimintaan työajalla.

Korttipajalla kortit syntyivät vauhdilla ja koiraa silitettiin ja hellittiin. Hauskaa oli myös antaa Annen tuomia pieni herkkupaloja ystävälliselle Almalle.

Päiväkodin lapset vierailevat iäkkäiden luona seuraavan kerran Ystävänpäivänä tiistaina 14.2. Silloin lapset laulavat asukkaille ravintolassa ja jakavat samalla  tekemiään kortteja, jotka jätettiin  ”Syystien postiin” hyvään talteen.

Alma- koira ja Anne saivat  useita kortteja ja patalapun mukaansa.  Myös  lapset  saivat kotiin tuliaiseksi patalapun, vaikka Ystävänpäivälahjaksi.
Värikkäät patalaput olivat syntyneet neulekahvilassa lahjoituslangoista vapaaehtoisten tekeminä.

Odotamme innokkaina tulevia vierailuja ja toivotamme mukavaa helmikuuta ja Iloista Ystävänpäivää  kaikille!

Terveisin,
Syystien monipuolisen palvelukeskuksen väki
teksti ja kuvat : Marjut Pitkäranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti