maanantai 26. toukokuuta 2014

Taimienvaihtopäivä Malmin Syystiellä



Kultapallo ja rentoakankaali

Aurinko paistoi kuumasti Syystien monipuolisen palvelukeskuksen sisäpihalle, kun siellä keskiviikkona 14.5 järjestettiin taimienvaihtopäivä. Kolmelle pyöreälle pöydälle oli aseteltu mielenkiintoinen lajitelma pusseja ja purkkeja, joista jokainen sisälsi pienen aarteen.


Vaihdettavaksi oli tuotu muun muassa akileija, kultapallo, maksaruoho, keltavuokko, maa-artisokka ja monta muuta vanhaa tuttua puutarhakasvia. Vapaaehtoistyöntekijä Marjatta yhdessä ohjaaja Marjutin kanssa esitteli pöydän antimia, sekä neuvoi ja opasti paikalle tulleita taimenvaihtajia. Valikoima oli monipuolinen ja taimen saivat mukaansa myös ne kiinnostuneet ohikulkijat, joilla ei sattunut olemaan mitään vaihdettavaa mukanaan. Työskentely puutarhassa on tutkitusti rauhoittavaa ja rentouttavaa, joten taimienvaihtopäivä tuotti sekä puutarhaan uusia lajeja että ihmisille hyvää mieltä.





 
Syystiellä vapaaehtoisena toimiva Marjatta kertoo, että hän löysi vapaaehtoistyön tultuaan ensin vain kahvittelemaan palvelukeskukseen. Nykyään hän tekee vapaaehtoistyötä monena päivänä viikossa. Marjatta on ollut mukana ryhmäkotien ja palvelutalon tapahtumien järjestämisessä ja hän auttaa asiakkaita ulkoilussa. Tämän lisäksi hän käy säännöllisesti tervehtimässä ystäväänsä palvelutalossa. 

Ohjaaja Marjut Pitkäranta iloitsee aktiivisista vapaaehtoisista, joita on jo yhteensä 30. Hän kertoo, että vapaaehtoisista pyritään pitämään hyvää huolta. Heille järjestetään säännöllisesti koulutusta mielenkiintoisista aiheista, kutsutaan yhteiseen juhlaan muutaman kerran vuodessa ja lähetetään tietoa palvelutalon tapahtumista. Uudet tulijat perehdytetään huolellisesti ja he voivat aina kysellä neuvoja ohjaajalta. Marjut kertoo, että Syystiellä arvostetaan suuresti vapaaehtoisten antamaa apua. Palvelutalon ja ryhmäkotien arki helpottuu huomattavasti, kun avustajia on saatavilla erilaisten tapahtumien järjestämiseen tai yhteiseen ulkoiluun.  Kysyessäni mitä vapaaehtoiset tuovat mukanaan arkeen, Marjut vastaa: ”He tuovat iloa asukkaille ja meillekin (henkilökunnalle) ja samalla jokainen voi tuoda omaa osaamistaan näkyväksi.”





Kaipaatko mielekästä tekemistä arjen keskelle? Haluatko ulkoilla asiakkaiden kanssa, olla seurana, soittaa, laulaa, tai vaikka nikkaroida linnunpönttöjä? Tule tekemään sitä mistä itse pidät.  Vapaaehtoisena voit toimia iloksi ja avuksi monelle, ja samalla saat roppakaupalla itsellesi hyvää mieltä. Ota yhteyttä ja sovi tapaaminen Marjutin kanssa.

Vapaaehtoistoiminnan yhteyshenkilö:
Marjut Pitkäranta
marjut.pitkaranta@hel.fi
puh. 09 310 73431
Syystien palvelukeskus
Takaniitynkuja 3
puh. 09 310 58076

Vapaaehtoistoiminnasta myös Facebookissa ja Instagramissa
 






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti