Vapaaehtoisten käsityöryhmä tuottaa ystävyyttä, 

terapiaa sekä tuikitarpeellisia tarvikkeita vanhuksille

Kustaankartanon monipuolisen palvelukeskuksen E-rakennuksen pohjakerroksesta löytyy käsityöihmisen taivas: monipuolisesti materiaalia, vaihtelevaa puuhaa ja mikä parasta: erinomaista seuraa. 

Perjantaisin kello 9–11 kokoontuva vapaaehtoisten käsityökerho valmistaa Kustaankartanon vanhusasukkaille mitä ikinä he tarvitsevatkin: säärystimiä, aurinkohattuja, vilttejä, elämänlankoja, terapiatyynyjä, pussukoita. Viriketyynyistä vuonna 2010 lähtenyt toiminta vetää mukaansa joka perjantai parhaimmillaan jopa 15 käsitöistä innostunutta vapaaehtoista. Materiaalit tulevat lahjoituksina, huumori ja kahvitus kaupan päälle.

Ann-Marie Lehtinen (vas.) ja Liisa Airaksinen tekevät Kustaankartanon käsityökerhossa talon asukkaille esimerkiksi kesähattuja ja -pipoja.

Liisa Airaksinen on yksi käsityökerhon vapaaehtoisista. Hän lähti alunperin mukaan vapaaehtoistoimintaan jäätyään eläkkeelle. Hän aloitti vapaaehtoisuransa muistisairaiden Kustaankartanon asukkaiden parissa. Sinne Airaksinen päätyi kuultuaan liikuntaryhmäläisiltään Kustaankartanon vapaaehtoistoiminnasta.

– Osastolla oli aluksi aika haasteellista, kun ei tuntenut asukkaita eikä tiennyt muistisairauksista. Mutta hoitajat ovat ihan hirveän mukavia, Airaksinen kertoo.

Osaston asukkaiden kanssa Airaksinen juttelee, järjestää muistelutuokioita esimerkiksi vanhojen valokuvien avulla, lukee sanomalehteä tai laulattaa.

Käsityökerhon ovea Airaksinen tuli varovasti koputtelemaan 1,5 vuotta sitten, ja tempautui heti mukaan toimintaan. Vapaaehtoistyö kun antaa Airaksisen mukaan tekijälleen paljon.

– Tämä on viikon kohokohta! Täällä saa tavata muita ihmisiä ja jutella. Ollaan tultu tutuiksi.

Ann-Marie Lahtinen on ollut käsityökerhon toiminnassa mukana jo neljättä vuotta, miehensä kuolemasta saakka.

– Naapurini oli mukana Kustaankartanon vapaaehtoistoiminnassa ja kertoi, että alkamassa on terapiatyynyohjelma. Olen aina ollut kova näpräämään, ja kun miehen lisäksi vanhempanikin olivat hiljattain kuolleet, oli mukava saada muuta ajateltavaa. Kun teki toisille terapiaa, teki itsellekin terapiaa, Lahtinen kertoo.

Ryhmä on tehtailtu terapiatyynyjä, kaulaan laitettavia pikkulaukkuja rollaattorin kanssa kulkeville, pipoja, kintaita, shaaleja, ponchoja, terapiapalloja ja hernepusseja. Lisäksi vapaaehtoiset ovat tehneet muun muassa suojuksia asentotyynyihin, nukenvaatteita sekä korjaustöitä.

Ryhmään saa tulla, vaikkei käsitöitä oikein osaisikaan:

– Kaikki ovat valmiita opastamaan, Lahtinen lupaa.

– Itse olen virkannut ja kutonut aiemmin, mutta ollut huono ompelemaan. Kotona olen ollut monesti valmis heittämään ompelukoneen ikkunasta ulos, Lahtinen kertoo.

– Mutta täällä et voi, kun se on valtion omaisuutta, vieruskaveri hihkaisee.

Lahtisen mukaan vapaaehtoistyö antaa “vaikka mitä”.

– Henkisesti varsinkin. Tapaa muita ihmisiä, saa jutella, joskus purkaa vähän sydäntäkin.

Ryhmäläiset myös pyrkivät itse toimittamaan käsityöt asukkaille.

– Kerran kävin viemässä yhdelle apaattiselle asukkaalle terapiatyynyn, johon olin ommellut pitsiä ja muita materiaaleja. Hän aivan heräsi henkiin! Se oli liikuttavaa, melkein tuli vedet silmiin. Tuntui, että teki jotain hyödyllistä, Lahtinen kertoo.

Teksti ja kuvat: Eeva-Liisa Kiviniemi, geronomiopiskelija/Metropolia Ammattikorkeakoulu