Toimeliaat tehotytöt

Pinja, 28, ja Alexandra, 13, ovat tunteneet toisensa kolme vuotta. Heille on kertynyt yhteisiä hauskoja kokemuksia enemmän kuin jollekin laiskemmalle ihmiselle tapahtuu vuosikymmenessä: he ovat käyneet katsomassa yhdessä monta elokuvaa ja muutamia näytelmiä, heiluneet ja pyörineet Linnanmäen laitteissa useaan otteeseen; he ovat harrasteet keilailua, kiipeilyä, uimista, minigolfia, luistelua ja lasersotaa sekä pyöräilleet eväsretkelle Lammassaareen, käyneet Korkeasaaressa ja osallistuneet erilaisiin tapahtumiin kuten sarjakuvafestivaaleille, lautapelitapahtumaan ja Maailma kylässä -festivaaleille; he ovat leiponeet ja laittaneet yhdessä ruokaa jomman kumman kotona, käyneet syömässä ravintoloissa ja joka tapaamisen yhteydessä nauttineet vähintään jäätelöt, mistä on muodostunut jo traditio.

Suuntana Tennari – tänään mennään elokuviin

 Pinja on Alexandran tukihenkilö. He tapaavat toisiaan pari kertaa kuukaudessa, yksi tapaaminen on viikonlopun aikana ja toinen arki-iltana. Tapaamisten ajankohdasta he sopivat Alexandran äidin kanssa etukäteen. Toiminnallisina tyyppeinä he haluavat yleensä mennä jonnekin, tehdä jotain: haastattelupäivänä ohjelmassa oli elokuvissa käynti Tennarissa – tietenkin irtokarkkihyllyn kautta – ja sen jälkeen he aikoivat vielä pizzalle ja jätskille. Seuraavaksi kerraksi suunnitelmissa on Lintsin valloitus ja uuden makuelämyksen, sushin, haltuunotto.

Ensin haetaan leffaeväät

 Alexandran kahdella sisaruksella on nyt myös omat tukihenkilöt, ja välillä koko porukka yhdistää voimat ja puuhaa jotain yhdessä: teatterireissu tehtiin viimeksi koko joukolla ja nyt suunnitteilla on keilausturnaus.

Alexandra ja Pinja keräävät muumikantiseen kirjaan muistoja kaikesta yhdessä koetusta. Ensimmäinen muistikirja on kohta täynnä, seuraava odottaa jo merkintöjä. Kirja toimii hyvänä ideapankkina Alexandran sisaruksille, jotka tytön mukaan urkkivat sieltä hyviä vinkkejä toteutettavaksi omien tukihenkilöidensä kanssa.

Tähän mennessä parhaasta kokemuksesta Pinjalla ja Alexandralla on yksimielinen näkemys: viime kesänä tehty päivämatka Tallinnaan on ehdoton voittaja. Matkaa suunniteltiin yhdessä pari vuotta ja se oli Alexandran ensimmäinen reissu ulkomaille. Hänellä riitti ihmeteltävää vieraassa kielessä, oudossa kaupungissa, shoppailumahdollisuuksissa ja nähtävyyksissä. Pinjastakin Tallinna tuntui eksoottiselta, kun sai jakaa toisen jännityksen, hämmästyksen ja innostuksen.

Pinja kertoo vapaaehtoistyönsä alkaneen reilut neljä vuotta sitten, jolloin hän etsi aktiivisesti tietoa tukihenkilötoiminnasta. Hän kävi ensin SPR:n ystävätoiminnan koulutuksen, mutta löysi sitten netistä tietoa kaupungin tukihenkilötoiminnasta. Pinja pääsi koordinaattorin haastattelun jälkeen muutamia viikkoja kestävään koulutukseen. Sopivan tukihenkilöä etsivän lapsen löytymiseen kului puoli vuotta – koordinaattorin tehtävä on pyrkiä yhdistämään tukihenkilöiden ja lasten tai nuorten joukosta toisilleen sopivat tyypit. Sopimus tukihenkilötoiminnasta tehdään vuodeksi kerrallaan. Kaupunki tukee toimintaa antamalla avustusta esimerkiksi pääsy- ja matkalippukuluihin ja yhdessä syömiseen.

Pinja on käynyt tukihenkilöiden vertaistapaamisissa, joita on pari kertaa vuodessa. Sekä Pinja että Alexandra ovat jakaneet avoimesti tietoa omista hyvistä kokemuksistaan kertomalla tukihenkilötoiminnasta erilaisilla foorumeilla kuten tiedotus- ja koulutustilaisuuksissa. He kokevat toiminnasta olevan valtavasti hyötyä sekä lapselle tai nuorelle, hänen koko perheelleen että tukihenkilölle, ja soisivat mielellään saman mahdollisuuden useammallekin.

Alun perin Pinjan motiivi oli halu tehdä jotain konkreettista toisten auttamiseksi: hän halusi antaa mieluummin aikaa kuin rahaa ja lähti siksi mukaan vapaaehtoistyöhön. Nyt kun hän on tutustunut Alexandraan paremmin, hän toteaa, ettei tukihenkilönä toimiminen tunnu mitenkään työläältä, vaan sen kautta on syntynyt pikemminkin itselle tärkeä ja hyvä ihmissuhde. Alexandran kautta Pinja pääsee itsekin kosketuksen nuorten maailmaan ja saa uusia kokemuksia asioista, joita ei aikuisena tulisi tehtyä.

Kohti uusia, yhteisiä seikkailuja

(Alexandran nimi on muutettu jutussa.)

Teksti ja kuvat: Katarina Ahro, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu